Matkustin yksin kauemmas kotoa ensimmäisen kerran kuukausi 18 vuotis syntymäpäiväni jälkeen. Yksin matkaaminen voi olla pelottavaa, erityisesti nuorena naisena, kun maailma on ehtinyt uskotella, että yksin matkaamista tulisi pelätä. En siis väitä, että vieläkään olisin muuta kuin nuori nainen, mutta viime vuodet ovat opettaneet rohkeutta ja tietouttani yksin matkustamisesta.
Yksin matkustaminen avasi silmäni
Maaliskuussa 2009, juuri ennen syntymäpäiviäni, näin alennuksen lennoista Lontooseen. Suunnittelin muuttoa Skotlantiin opiskelemaan ja ajattelin, että tämä matkahan tarjoasi mahdollisuuden tutustua Lontooseen ja Skotlantiin samalla, äitini kauhuksi. Saman vuoden huhtikuussa pakkasinkin laukkuni ja istuin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneeseen. Olin reissannut yksin ympäri Suomea, mutta kyllähän tämä oli erilaista. Olin yhtäkkiä vastuussa matkastani yksin.
Yksin matkustaminen tarjosi minulle mahdollisuuden todistaa itselleni, että “minä pystyn tähän”. Ensimmäinen matkani, ja kaikki matkat sen jälkeen, ovat kasvattaneet itseluottamustani niin, kuin vain yksin matkustaminen voi. Matka näytti, että vaikkei minulla ollutkaan ystävää vierelläni tekemässä asioita olin silti ihan ok. Tämä olikin yksi tärkeitä oppeja, joista olen hyötynyt viimeisten vuosien ajan. Muistan kuinka peloissani oli ensimmäistä kertaa Lontoon metrossa, miten kauhean suurelta kaupunki vaikutti ja miten kaoottinen kokemukseni Harrodsin jouluosion avajaisissa oli. Se, etten osannut rentoutua todella määritti ensimmäiset päiväni Lontoossa. Kun lopulta hyppäsin Megabusiin kohti Edinburghia aloin viimein hieman avana suuni nyörejä. Puhuin vieressä istuneelle matkustajalle, sain matkaystävän hostellista Edinburghissa ja kiertelin kaupunkia innostunein silmin, enkä enää pelännyt. Glasgown sade ei haitannut ja vaikka pimeät sivukujat pelottivatkin pikkukunnan tyttöä selvisin niistäkin. Onnistuin myös laskemaan matkapäiväni väärin, ja jouduin lähtemään Skotlannista päivää aikaisin, ostamaan uuden bussilipun ja hyppäämään yöbussiin. Se opettikin, että itsenäisesti matkaillessa on vastuussa myös kaikista omista virheistä.
Mitä enemmän matkustaa yksin, sitä paremmaksi siinä tulee
Tuo 2009 vuoden Heta onkin tehnyt monenlaisia seikkailuja ensimmäisen matkan jälkeen. Lähdin Skotlantiin yliopistoon ilman yhtään tuttua naamaa, matkasin kaupunkeihin yksin ja kamujen kanssa. Sitten muutin vielä Nepaliin kolmeksi kuukaudeksi pikkuruiseen kylään ja selvisin siitäkin kokemuksesta hengissä.
Mitä enemmän matkustin yksin sitä enemmän opin. Erityisesti itsestäni. Kun repäisee itsensä irti tutusta ja turvallisesta oppii tuntemaan todellisen minänsä. Opin, että tarvitsen aina suunnitelman, edes pienenkin. Opin, että voin olla sosiaalinen ja pidän ihmisistä, mutta jos koen oloni tukalaksi en saa sanotuksi sanaakaan. Olen myös oppinut, että jos minulle kertoo, että tee jotain, yleensä sanon ei(esimerkiksi kun ryhmä kamuja pisti tanssimaan heidän edessään Nepalissa). Yksin matkustaminen onkin kasvattanut minua (jokseenkin) toimivaksi yksilöksi tähän maailmaan.
Vaikka uskonkin siihen, että yksin matkustaminen on jotain, joka jokaisen olisi hyvä kokea joskus olen myös suuri kavereiden kanssa matkustamisen rakastaja. Yksin matkustamisen etu on, että saa tehdä mitä haluaa milloin haluaa. Yksin matkustavana naisena on myös huomannut, ettei maailma todellakaan ole niin pelottava, kunhan on fiksu ja tekee vain asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Maailma on harvoin niin pelottava, kuin uskot sen olevan, kunhan olet fiksu ja älykäs valinnoissasi.
Yksin matkustaminen on myös näyttänyt, että missä vain olet, oli se sitten pieni kunta Suomessa tai suuri kaupunki maailmalla ei äidin (ja isän) huoli koskaan vähene. Onkin hyvä olla “mindful” ja antaa vanhemmille aikaa sisäistää ajatus sinun matkoistasi. Myös mitä enemmän matkailet, sitä paremmin he myös siihen suhtautuvat. Kun kerroin äidilleni, että muuttaisin neljäksi vuodeksi Skotlantiin meni hänellä ja isälläni pari kuukautta totuttelemiseen. Nyt kun kerron heille matkastani jonnekin saan kommenttiksi enää “okei, tule hengissä kotiin”.
Viimeisenä, hyvää naistenpäivää! Vaikka eilen olikin virallinen päivä, voi sitä aina toivottaa päivän myöhässä!
Mä olen jo 60 ja matkustellut enimmäkseen Lähi-Idässä ja Euroopassa sekä yksin, kavereiden ja lasteni kanssa. Yksin tehdyt matkat ovat olleet tähän mennessä tietyllä tavalla parhaimmat juuri siksi ettei tarvitse edetä kenenkään muun ehdoilla.
Pärjäämisestä mulla ei ole koskaan ollut kysymys, mutta viime vuoden lopulla alkoi hermosto kulahtaa todenteolla.
Matkustin ekaa kertaa elämässäni Thaimaahan. En todellakaan ollut ymmärtää – enkä halua vieläkään ymmärtää . sitä, että yksin matkustava, etenkin vanhempi nainen on siellä aivan kummajainen! Minusta oltiin ottamassa kovasti vastuuta joka mutkassa, koska vierelläni ei ollut miestä! Tämä yllätti täysin!
Toisaalta taas minua katsottiin todella pitkään juuri siksi, ettei ollut sitä miestä vierellä. Vähän niinkuin huitaistiin, että mene nyt siitä kummajainen … erittäin huonoa käytöstä mm. neljän tähden hotellissa. Sen nimittäin tuntee.
Minä en sitä tiennyt että Thaimaassa ei pärjääkään englannilla. En puhu thaita. Jesjes sanovat ja hymyilevät kun yrittää selvittää jotain. Siihen jää. Saat arvata sitten loput. Matkasin Krabilla, Koh Lantalla ja Krabi townissa. Krabi townista löytyi sentään ravintola, jonka omistaja oli ranskalainen ja hänen kanssaan riitti jonkinverran juttua. Muiden kanssa juurikaan ei.
En pitänyt Thaimaasta ollenkaan enkä aio sinne enää mennä. Kuvani koko maasta oli aivan toinen.
Sä olet niin nuori, että tulet vielä törmäilemään yhteen ja toiseenkin asiaan matkaillessa. Minä en ole koskaan pelännyt mitään matkoillani enkä ole kaivannut suomalaista saunaa ja lihapullia. Haluan mennä aivan toisaalle, mutta sitä en siedä, että minut sivuutetaan aivan kuin olisin jokin idiootti.
Tuo on kyllä todella karua, että sinua noin kohdeltiin vain sen vuoksi, ettei sinulla ollut miestä rinnalla. Todella epämielyttävää, ja varmasti itsellänikin olisi toinen kuva, jos olisin tuollaista kokenut. Onko muualla ollut erilaisia kokemuksia vaiko kohtelu samallaista? Vai oliko tämä vain Thaimaan ongelma?
Minäkin reissasin paljon yksin nuorena ja siinä oppii kyllä paljon. Välillä oli todella ankeata ja toisinaan taas ihan mahtavaa. Parasta oli se toisten yksinmatkaajien kohtaaminen, jotenkin sitä on paljon avoimempi yksin kuin kaverin kanssa. Vanhemmiten olen laiskistunut ja perheellistynyt, mutta lähtisin yksinkin reissuun mielelläni, jos vain tilaisuus tulee.
Kiva postaus! Yksinmatkustaminen kiehtoo minua kovasti, vielä ei vain ole tullut oikein kunnolla tilaisuutta siihen, mutta tulevaisuudessa taitaa olla enemmänkin luvassa yksinmatkustelua! 🙂
Tämä kohta kiteyttää mun mielestäni kaiken oleellisen: “Yksin matkustavana naisena on myös huomannut, ettei maailma todellakaan ole niin pelottava, kunhan on fiksu ja tekee vain asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Maailma on harvoin niin pelottava, kuin uskot sen olevan, kunhan olet fiksu ja älykäs valinnoissasi.”
Ihmisiä usein pelottaa tuntematon, ja matkustaminen on yksi parhaista tavoista päästä eroon ennakkoluuloistaan. Yksin matkustaessaan siihen joutuu/saa heittäytyä vieläkin vahvemmin.
Mä olin tehnyt muutamia lyhyempiä reissuja yksin Euroopassa sekä asunut Espanjassa kunnes päätin heittää epävarmuudet syrjään ja lähteä yksin Tansaniaan. Parin viikon matka opetti sekä yksinmatkustamisen hyviä että huonoja puolia. Mutta se jätti innon ja rohkeuden matkustaa yksin myös tulevaisuudessa.
Mielenkiintoinen postaus ja osuva päivä julkaista se 🙂 Olen nyt pari vuotta mietiskellyt yksin matkustamista, enkä oikeastaan tiedä mikä minua siinä jarruttelee. Ehkä se, että ei olisi ketään, kenen kanssa jakaa kokemukset. Mitä jos ei löytäisi reissusta ketään samanhenkistä ihmistä ja olisi sitten yksin, voisinko nauttia siitä? En tiedä, pitäisi varmaan joskus uskaltaa kokeilla. Uskon, että yksin matkustaminen voisi lisätä rohkeutta muillakin elämän osa-alueilla, kun syntyisi tunne siitä, että pystyy moniin asioihin ihan vaikka yksinkin!
Kannattaa kokeilla! Paras tapa aloittaa on varmasti lyhyempi reissu aikana jolloin on muitakin matkaajia. Majoittuminen esim hostelliin on myös lähes satavarma tapa tavata ihmisiä. Esimerkiksi kesällä johonkin kaupunkiin, esim Amsterdamiin, parin päivän reissulle lähtö niin että menet johonkin backpackers hostelliin olisi varmasti aika toimiva tapa kokeilla 🙂 Samalla myös reissu ei ole liian pitkä, joten jos ei löydy oikean henkistä porukkaa selviää yksin tuon ajan hyvin. Ja palatessa pääsee jakamaan tarinoita perheen ja kamujen kanssa ja se se on parasta ainakin mun mielestä 🙂
Yksinmatkustaminen on itselläni hamassa tulevaisuudessa suunnitelmissa. Olen Roomaan lähtenyt yksin, tosin sillä twistillä, että ystäväni oli siellä töissä, joten pystyimme iltaisin tapaamaan aterian yhteydessä. Mielestäni se oli mahtava reissu ja sen takia toivonkin voivani reissata ominpäin vielä monet reissut. 🙂
Tommonen matkaaminen on kanssa tosi kätevää! Se että on joku jonka kanssa hengata iltaisin on kuitenkin kivaa vastapainoa itsekseen kävelemiselle, mutta samalla saa päivisin reissata vapaasti. Minusta on toi onkin toimiva tapa yhdistää kamumatkailu ja yksinreissaus:)
Samaa mieltä sun kanssa, että mitä enemmän matkustaa, sitä parempaa siitä tulee. Kun huomaa, että selviää, sitä alkaa luottamaan itseensä entistä enemmän ja sitä rennompia matkoista tulee. Teen matkoja välillä miehen ja ystävien kanssa, mutta välillä oikein kaipaan omia, yksin tehtyjä reissujani. Yksin matkustaminen koukuttaa 🙂
Niin tekee! Minäkin olen viimeaikoina reissannut vain kavereiden tai puolison kanssa, mutta iltaisin kun katsoo muiden reissuja tulee olo, että pitäiskö taas repäistä ja lähteä menemään:)
Moni on innoissaan soolomatkailusta, mutta mua se ei vain houkuttele. Yksin oleminen ei ole ongelma ja viihdyn omassa seurassani, mutta reissussa sitä haluaa jakaa kaikki asiat (ja vastuun :D) jonkun toisen kanssa. Yksin matkustaminen ei olisi maailmanloppu, mutta kyllä se aina hauskempaa on silloin kun on matkaseuraa. Toki soolomatkat ovat opettavaisia kokemuksia, sitä en kiellä! 🙂
Itse tykkään matkustella yksin, koska silloin ei ainakaan tarvitse tehdä kompromisseja. En jaksa shoppailua yhtään, joten voin käyttää sen ajan museorottana tai istua kahviloissa. Yksin saa seuraa myös helposti. Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja muiden yksinmatkustavien naisten kanssa.
En tiedä, mitä mieltä olet, mutta minusta fontti sivullasi on aavistuksen verran liian pieni ainakin itselleni (vanhaksi ei ole tulemista :D). Toki pystyn zoomaamaan ja näen kyllä lukea, mutta hieman pitää siristellä. Ei pahalla, mutta aivan pikkuriikkisen jos olisi isompi fonttikoko, niin lukeminen olisi entistä antoisampaa 🙂
Moikka!
Kiitos tuosta fonttivinkistä. Itselläni näyttää ihan ns. normikokoiselta, mutta kävin korjaamassa asiaa koodiin, joten olisikohan nyt parempi? 🙂 Ja allekirjoitan noi sun yksinolon hyvät puolet. Keskustelut on yksi yksinmatkustamisen hienoimmista puolista <3
Tykkään kovasti matkustella itsekseni, tosin nykyään tulee reissattua enemmän kahdestaan, kun työn puolesta yksin maailmalla haahuilen 😀 Yksin on siitä kiva, ettei tarvitse ottaa huomioon kenenkään muun fiiliksiä vaan täysin itsekkäästi matkata juuri niinkuin sillä hetkellä tuntuu.