Rakastan ulkoilmaa ja ulkona tekemistä. Suomen lumisuus talvisin vain estää vaellukset, sillä en ole kova hiihtofani, joten ulkona seikkailu jää lumisina kuukausina vähemmälle. Minä olen myös tuudittautunut uskoon siitä, että hienot paikat löytyvät satojen kilometrien päästä, joten niitä en pääse vierailemaan kuitenkaan täältä Keski-Suomesta käsin. Muutama viikko sitten minun täytyi myöntää olleeni väärässä. Hitonhauta käänsi kelkkani täysin. Hitonhaudan alue Laukaassa (tsekkaa Visit Laukaan blogi) onkin upea paikka päivävaellukselle ja ihmettelylle.

Hitonhauta on tuliainen Jääkaudelta

Hitonhauta on iänaikainen jäännös Jääkaudelta. Jäiden sulattua jäi meille ihmeteltävää Hitonhautaan. Rotkolaaksosta erityisen upean tekee jäätyvä vesiputous, jonka jääpuikot tuijottavat sinua kohti kun niiden alla seikkailee. Kesäisin vesiputouksen vesi juoksee solkenaan kuin iloinen ja innokas lapsi, mutta talvisin se pysähtyy jyhkeäksi massaksi rotkon seinämiin. Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että Keski-Suomesta löytyy tällainen paikka olisin nauranut päin naamaa, mutta kyllä täytyi myöntää oma erehdys tuolla seikkaillessa.

Hitonhautaan pääsee helposti autolla melkein mistä vain. Me lähdimme kohti rotkolaaksoa Laukaan keskustasta, jonne olimme pysähtyneet kahville. Noin puolentunnin ajomatkan päästä löytyikin jo parkkialue. Hitonhautaan on hyvät opasteet muutamaa kilometriä parkkipaikkaa ennen, mutta Google Maps on kyllä tässä tapauksessa myös kaveri. Kunhan et hämmenny kun Google Maps yhtäkkiä Hitonhaudantiellä ilmoittaa, että “olet perillä”. Jatka vain tien päähän, josta matkasi kohti rotkoa alkaa.

Helppo päiväretki kaikille

Hitonhauta on helppo, jokaiselle sopiva päiväretki. Reitti lähtee heti parkkialueelta kohti metsää. Metsässä on useita puisia merkkejä, jotka vievät kohti rotkoa. Talvella reittiä ei virallisesti pidetä kunnossa, mutta jalanjäljistä tamppautuneella polulla on helppo tallustaa. Kotoa voi kuitenkin napata matkaan kävelysauvan, sillä siitä on itse rotkossa apua. Reitti on ympyrä, jossa ainoat haastavat kohdat tulevat itse rotkossa. Tuolla ylä- ja alamäet ovat aika jyrkkiä, vaikkakin vain parin metrin mittaisia. Niimpä kävelytikusta voi olla tukea alasmennessä. Perheen pienimmät voivat laskea nuo mäkikohdat vaikka pepullaan. Pienimmille voi myös napata pulkan matkaan, jos parin kilometrin kävelyssä pienet jalat uupuvat.

Reitin alussa on suuri laavu, jossa voi paistella naposteltavaa reitin alkuun tai loppuun. Tai miksei molempina. Jos et ole matkalla pääkausina, kannattaa ottaa mukaan kuitenkin tulitikut, sillä niitä ei laavussa ole. Laavun vierellä on kuitenkin vessa ja puuvaja, joten polttopuut löydät paikanpäältä.

Pohjoisen ja puhtaiden metsien kasvattina naavan näkeminen on aina ilo. Naavaa näkyykin rotkolaaksossa paljon ja Hitonhauta onkin suojelualue muunkin kasvustonsa vuoksi. Metsässä kävellessä onkin hyvä napata kaikki roskat roskiin ja antaa kasvien ja luonnon kukoistaa itsekseen. Hitonhaudan hiljaisuus ja ilman puhtaus ovat hyvää terapiaa kelle tahansa kaupunkilaiselle.

Kelluvat Michelin miehet Varjolassa

Me päätimme koota Laukaa-päivästämme kokonaisuuden käymällä Hitonhaudan lisäksi Laukaan Varjolassa kellumassa. Varjolassa voi talvisaikaan kokeilla arktista kelluntaa, joka tehdään punaisissa vedenpitävissä, kelluvissa asuissa. Arktinen kellunta on valehtelematta ollut yksi talven hauskimmista kokemuksista. Minä rakastan vettä ja uimista, joten kellunta yhdisti nuo ominaisuudet hilpeään kokemukseen. Vaikka kellunta voi tuntua kalliilta (30 e per 15-30 min) maksaisin siitä ilolla uudestaan, niin hauskaa se oli.

Saapuessamme Varjolaan meitä oli vastassa paikan työntekijä, joka opasti meidät punaisten pukujen laitossa. Puku puetaan alukerraston päälle, joten takit ja toppahousut jäävät vajaan odottamaan. Kannattaa laittaa lämpökerrasto päälle, jotta puvun alla säilyy lämpö. Meillä oli jalassa juoksutrikoot, mitkä toimivat myös hyvin. Saatuamme puvut päälle vaapuimme joelle ja työntekijä auttoi meitä pääosien kiinnityksessä. Puvun, joka muistuttaa enimmäkseen Michelin miestä, pääosa on tiukka, mutta näin vettä ei pääse kaulasta sisään, mikä on tietenkin hyvä asia!

Puvut päälle saatuamme vaapuimme veteen. Jäisellä joella saimme ensin kävellä hetken ennen kuin humpsahdimme ohuen jään läpi jokeen. Puku kelluu kuin uisi Kuolleessa Meressä, joten upoksiin joutumista ei tarvitse pelätä. Puku päällä voikin lekotella selällään tai uiskennella mahallaan. Kannattaa kokeilla myös seisomista, sillä silloin tuntee puvun kelluttavan imun jaloissa. Kylmyys hiipii sormiin viimeistään puolentunnin kohdalla, jolloin haluaakin jo vedestä pois. Vielä nytkin tuon kellunnan muistelu saa mahanpohjan kutkuttamaan ja hymyn huulille joten kokemuksena se oli kaiken rahan arvoinen.