Matkustaessa otan paljon valokuvia. Jonka olet jo ehkä huomannutkin tässä blogissa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta minä rakastan sitä yhtälöä, jonka valokuvat ja sanat saavat aikaan. Tämän vuoksi halusin aloittaa miniosion blogiin nimeltä #matkakuvatarinoita. Minun on helpompaa kertoa tarinoita kuvien kautta, josta tämä osio sai alkunsa. Tänään ajattelinkin, että aloitan tarinat matkalta, josta kuvia on kaikista eniten, eli Nepalista. Ajattelinkin, että kertomalla tarinat kuvien takaa, saattaisi maa aueta myös sinulle, lukijani. Joten tässä se tulee, tarinoita matkakuvien takaa, osa yksi: Ihmiset joita kohtasin Nepalissa.

Ihmiset Nepalissa: lapset

Vietin paljon aikaani lasten kanssa Lahachowkissa. Siksi myös suuri osa kuvista on lapsista. Lapset Nepalissa ovat iloisia, puheliaita, leikkisiä ja hymyssä suin. He jotka kohtasin aikanani, olivat myös todella kovia tekemään töitä, erityisesti koulussa. Nepalissa lapset puhuvat paremmin englantia kuin heidän vanhempansa, miksi myös opin paljon maasta lasten kautta.

Kuvan lapset olivat juuri saaneet uusia kirjoja postista, kun vierailin koulussa. Muistan omat kouluaikani ja kuinka vihasimme lukemista. Näille lapsille lukeminen oli ilo. Koulussa ei vielä tuolloin ollut kirjastoa, vaan sitä rakennettiin silloin kun siellä kävin. Se ilo, jota lapset ilmensivät kun he availivat laatikoita ja ottivat kirjoja luettavakseen oli huumaava. Seuraavan tunnin jokainen lapsi istui ja luki kirjoja ja lukivat niitä opettajalle, joka korjasi kielioppia.

Olin kuvauskeikalla Lahachowkin lähikylässä, missä minun tehtäväni oli kuvata uutta koulurakennusta. Istuessani ja odotellessani, että lapset lähtisivät koulusta tuli tämä pieni poika juoksentelemaan ympärilleni. Hän oli juuri tehnyt lelun kentältä löytyneistä asioista, ja hän juoksenteli ympärilläni iloisesti. Lelun siivekkeet pyörivät tuulessa, mikä sai pojan nauramaan.

Ensimmäisinä viikkoinani Nepalissa kohtasin tämän pojan auttamassa äitiään pyykkäämisessä. Lahachowkin keskusalueet ovat täynnä riisipeltoja, joiden kastelujärjestelien reunoilla ihmiset kulkevat. Perheet myös pesevät vaatteensa kastelureittien vedessä, kuten tämä perhe.

Tässä olivat matkaoppaani kylässä Tiharin and Dashainin välillä. Ihmiset Nepalissa palaavat koteihinsa festivaaleiksi ja lähtevät niiden välillä takaisin. Kylässä ei ollut paljoa ihmisiä tuona aikana. Miehet palasivat kaupunkiin töihin ja nuoret opiskelemaan, mutta lapsilla oli loma. Joka aamu joko minä nousin vuorta ylös noutamaan seuraani tai he tulivat etsimään minua. Kävimme suurilla seikkailuilla ja he kertoivat minulle vuorten temppeleistä, perheistään, äitiensä ruoista ja päivistään. He ostivat tikkareita taskurahalla ja olivat onnellisia niitä lipoessaan.

Ihmiset Nepalissa: Aikuiset

Asuessani Nepalissa ei minulla ollut paljoa aikuiskontaktia. Ihmiset Nepalissa tekevät paljon töitä, aikuiset viettävät päivänsä töissä, miehet lähikaupungeissa ja naiset kylässä maatiloilla. Vietin suurimman osan ajastani naisten kanssa, jotka eivät puhuneet Englantia. Ainoat todelliset keskustelut olivat lasten, teini poikien ja muutaman miehen kanssa, jotka työskentelivät kaupungissa, mutta vierailivat ajoittain kylässä. Suurimman osan aikaa kylä täyttyi äideistä ja vanhoista miehistä.

Kylässä on kävelyreitti alas vuorenrinnettä. Pohjalla on peltoja, joista naiset keräsivät heinää eläimilleen. Nämä naiset kävelivät ylös rinnettä joka päivä vieden eläimilleen ruokaa. Kohtasin heitä joka kerta kun kävelin alas rinnettä joelle valokuvaamaan. Koetin kerran kantaa näitä heinäpaaleja niskassani, kuten nainen yllä ja minun niskani katkeaisi kahtia, jos olisin joutunut kävelemään heinät selässäni minnekään.

Tämä on yksi omista lempi valokuvistani Nepalin ajaltani. Tapasin miehen kun olin kävelyllä etsimässä lisää kuvattavaa videoihini. Hän oli kaihtemassa lampaitaan ja hänen sateenvarjonsa toi huulilleni hymyn. Kavelin hänen luokseen ja hymyilin. Hymy oli paras valuuttani Nepalissa, sillä nepalinkielen osaaminen oli heikolla tolalla, joten hymyllä kommunikointi oli arkeani. Osoitin kameraani ja mies hymyili ja nyökkäsi. Hän asettui aloilleen ja otti katseen suoraan kohti linssiäni. Tässä kuvassa ja hänessä on jotain, mikä aiheuttaa minussa iloa ja kiitollisuutta, että sain ottaa hänestä kuvan tuolloin.

Kontrastina ylemmälle, tässä on yksi tunteikkaimmista kuvistani reissulta. Istuin penkillä talon ulkopuolella editoimassa, kun tämä vanha rouva tuli ja makasi porstualle ja alkoi nukkua. Kysyin host-äidiltäni, että onko hän kunnossa ja host-äitini kertoi, että rouvan poika oli nainut naisen, joka ei halunnut häntä kotiinsa. Rouva sai nukkua poikansa luona, mutta päivisin vaimo hätisti hänet pois talosta. Tuolloin hän tuli naapureiden porstuaan nukkumaan. Kun tapasin host-veljiäni kysyin onko tämä yleistä Nepalissa ja he kertoivat, että maassa oli sisäisiä konflikteja, joiden vuoksi vanhuksia ei aina kohdeltu hyvin. Avioliitot usein aiheuttivat railon perheiden sisälle. Vanhuksista haluttiin huolehtia, muttei aina kyetty.

Heta Nepalissa

Ja viimeisessä kuvassa olen minä. En pidä kuvissa olemisesta, tai ainakaan siitä kun minua kuvataan. Jonka vuoksi minua ei usein kuvissa näekään. Tänä päivänä host-äitini halusi, että kokeilen hänen sarejaan. Seisoin talon edessä kun hän ja naapurin rouva tökkivät löysää vatsaani ja kertoivat, että olen iso. Minä vain nauroin. Tilanne oli niin erikoinen. Koetin varmasti 10 eri saria ennen kuin host äitini tyytyi tähän kombinaatioon. Sen jälkeen hän pisti minut poseeraamaan eri paikkoihin samalla kun hänestä kuoriutui oman elämänsä Annie Leibovitz. Tämä kuva saa minut hymyilemään, sillä minusta on vain neljä kuvaa Nepalista. Viikko kuvan jälkeen pakkasin tavarani ja suuntasin Eurooppaan. Toivottavasti joku päivä voin palata ja nähdä josko tuo talo vielä on paikallaan.

Lisää matkakuvia?

Käy tutustumassa Kenian Maasai Maraan tai Japanin roadtrippiin.