Elettiin vuotta 2014, tammikuuta, jos olemme tarkkoja. Opiskelin yliopistossa Skotlannissa ja tiesin, että heinäkuussa tämä leikki loppuisi, valmistuisin kandidaatiksi, eikä silloin ollut vielä tarkoitukseni lähteä opiskelemaan pidemmälle. Olin opintojeni aikana innostunut videokuvaamisesta. Halusin tehdä opintojeni päätyttyä jotain erilaista, uutta, mielenkiintoista. Ajattelin, että oli viimeinen mahdollisuuteni repäistä. Olinkin hakenut joulukuun lopussa vapaaehtoiseksi dokumenttivideokuvaajaksi Nepaliin paikkalliseen järjestöön. Tammikuussa olimme lentämässä ystäväni kanssa takaisin Skotlantiin Islannista ja Edinburghin lentokentällä sain sähköpostin, jossa luki: “You have been accepted as a volunteer for Volunteer Aid Nepal”. Innostuin ja samalla kauhistuin. Lähtö olisi elokuussa lähes heti valmistumisen jälkeen ja olisin Nepalissa hieman yli 2,5 kk tekemässä erilaisia lyhyt dokumentteja kestävän kehityksen aiheista paikallisessa kylässä nimeltä Lahachowk.

Yksin matkaaminen Nepaliin jännitti

Kevään ja kesän aikana valmistauduin matkaani. Hankin rokotukset, malaria lääkkeet, ostin vaelluskengät, aurinkorasvaa, hyttysmyrkkyä ja muuta tarpeellista. Elokuussa minä ja silloinen kämppikseni hyvästelimme asuntomme ja minä suuntasin kasvoni Edinburghin kentälle, josta lensin Kathmanduun. Heti laskeuduttuani minulta huijattiin kymmenen dollaria taksimatkaan. Yksin matkustavana naisena en tiennyt laskeutuessani mitään paikallisista hinnoista, mutta pian selvisi, että 10 dollaria on noin 10 matkan hinta. Mutta ei se haitannut, olin varautunut muutamiin töyssyihin totuttelussa uuteen kulttuuriin. Taksimatkan aikana hotellille jouduimme pysähtymään useampien lehmien ollessa tiellä. Laskeutuminen hindu-kulttuuriin alkoi. Hinduille lehmä on eläimenä pyhä ja niitä käyskenteleekin Kathmandussa kaikkialla. Tämä tarkoittaa, että taksi tai bussi pysähtyy tai väistää lehmää, jonka reittiä ei häiritä.

Sähkökatkojen pimeys yllätti

Seuraavat kaksi päivää taistelin jetlagin kourissa. Nepalissa sähkökatkokset ovat yleisiä, joten siihenkin tottui, että pääkaupungissa saattoi tulla yhtäkkiä pilkko pimeää. Kathmandun pölyisyys oli itselleni suurin shokki. Teiden kunto ja tila ei ole monissa Nepalin paikoista kovin ihmeellinen, joten hiekkatiet kulkevat läpi pääkaupungin, joka tarkoittaa, että punakkaa pölyä on kaikkialla. Muistan ajatelleeni, että kuinka selviän täällä. Nepalissa on myös kuuma, n. 30 astetta päivittäin. Mikä tarkoittaa, että lihamyyjien kojut tuovat Kathmandun sivukaduille raa’an lihan hajun, joka vaati totuttelua. Onneksi tiesin, että lähden pian kohti Pokharaa.

Kolmantena päivänä tulikin bussi noutamaan minut ja matkasin aamuntunteina kohti Pokharaa, josta matkaisin vielä Lahachowkin kylään. Pokharaan saavuttuani minua vastassa oli paikallisen järjestön työntekijä, joka auttoi nostamaan rinkkani jeeppiin, missä istui hyvin iloinen vanhempi nainen. Hän ei puhunut paljoa englantia mutta osoitti minua, osoitti itseään ja hymyili. Totesin, että tässä taitaa olla “Ama”, äiti, jonka luokse asetuin asumaan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.

Matkasta Pokharan ja Lahachowkin välillä kerron myöhemmin lisää, samalla kun kerron Nepalin teistä, mutta kylään päästyäni istahdimme paikallisen kaupan penkille ja viereeni tuli ensin yksi nepalilaisnainen joka otti kädestäni, seuraava istui toiselle puolelleni ja laittoi käden polvelleni, kolmas tuli taakseni ja asetti käden olalleni. Siinä pieni suomalainen sitten ihmetteli, että minne sitä on joutunut, mutta tästä alkoi lähes kolmen kuukauden seikkailuni. Kerronkin tulevissa kirjoituksissa kulttuurista, paikoista, joissa vierailla, teistä ja ihmisistä.

Mutta sillä välin voit katsoa videon, jonka tein ajastani Nepalissa:

Lisää tarinoita Nepalista?

Lue tarinani pikkukylien kulttuurista tai nepalilaisista ihmisistä.